Ympäristöasiantuntija, ympäristön kunnostus (Maankäyttö ja ympäristö)
Haluatko työskennellä pilaantuneen maaperän parissa ja jättää jälkesi puhtaampaan, turvallisempaan elinympäristöön?
Me FCG:llä etsimme kokenutta ympäristöasiantuntijaa vahvistamaan Maankäyttö ja ympäristö- liiketoimintaamme Helsinkiin. Ehkä tämä on juuri sinun seuraava askeleesi!
Ympäristön kunnostuksen projektit, joihin pääset mukaan
Pääset mukaan haastaviin ja mielenkiintoisiin työtehtäviin pilaantuneiden maa-alueiden ja pohjaveden kunnostushankkeiden parissa. Työpäiväsi sisältävät muun muassa monipuolisia ympäristönäytteenottoja maista, vesistä ja ilmasta, valvontatöitä työmailla sekä suunnittelua. Lisäksi sinulla on mahdollisuus kasvamiseen asiantuntijana osana kokenutta tiimiä.
Sinun roolisi ympäristöasiantuntijana osana FCG:n matkaa ja kasvutarinaa
Pääset työskentelemään merkittävien ympäristöhankkeiden parissa ja näkemään oman kädenjälkesi konkreettisesti osana puhtaampaa ja turvallisempaa elinympäristöä. Meillä saat vastuuta, mutta et jää yksin, sillä ympärilläsi on osaava ja tukeva 25 asiantuntijan ympäristön kunnostuksen tiimi ympäri Suomen.
Ympäristöasiantuntijana olet keskeinen osa projektien asiantuntijaydintä. Vastaat ympäristönäytteenottojen suunnittelusta ja toteutuksesta, tulosten analysoinnista sekä kunnostussuunnitelmien laatimisesta. Osallistut hankkeiden edistämiseen alusta toteutukseen saakka. Roolisi sisältää myös valvojan tehtäviä kunnostustyömailla, jolloin pääset hyödyntämään osaamistasi ja syventämään ymmärrystäsi koko hankkeen elinkaaresta.
Työskentelet tiiviissä yhteistyössä kollegoiden, asiakkaiden ja viranomaisten kanssa, viet asioita eteenpäin oma-aloitteisesti ja tartut rohkeasti myös haastaviin tilanteisiin. Samalla sinulla on mahdollisuus kasvaa roolissasi ja ottaa lisää vastuuta omien vahvuuksiesi ja kiinnostuksesi mukaan.
Terveiset esihenkilöltä Tuulilta
"Meillä annetaan tilaa kehittyä ja ottaa vastuuta. Pääset mukaan projekteihin, joissa näet aitiopaikalta kaupunkien kehittymisen ja pääset konkreettisesti antamaan oman panoksesi tulevaisuuden elinympäristöihin. Teemme töitä kunnianhimoisesti, mutta hyvällä porukalla ja yhdessä."😊

Jotta työsi ympäristöasiantuntijana olisi mahdollisimman sujuvaa
Toivomme, että sinulla on muutaman vuoden kokemus maaperän näytteenotto- tai valvontatehtävistä sekä aito halu kehittyä edelleen alalla. Toimit luontevasti osana tiimiä ja kommunikoit sujuvasti eri sidosryhmien kanssa. Olet joustava ja pystyt reagoimaan muuttuviin tilanteisiin ratkaisukeskeisesti, pitäen kokonaisuuden hallinnassa.
Kokemusta pilaantuneen maaperän näytteenotto- tai valvontatehtävistä vähintään 2 vuoden ajalta
B-ajokorttia (työmailla liikkuminen)
Soveltuvaa koulutusta (esim. ympäristötekniikka, ympäristötieteet, geologia)
Katsomme ympäristönäytteenottajan sertifikaatit eduksi
Arvostamme aktiivista ja oma-aloitteista otetta työhön
Joustavuutta ja kykyä toimia myös muuttuvissa tilanteissa
Liiketoimintamme ytimessä
Autamme kuntia ja yrityksiä kehittämään ihmisiä ja ympäristöä palvelevaa yhteiskuntaa, joka rakentuu toimivista kaupunkiympäristöistä, uusiutuvista ja tehokkaista energianlähteistä, kestävästä rakentamisesta sekä luonnon ja ympäristön vastuullisesta hyödyntämisestä.
Maankäyttö ja ympäristö- liiketoiminnassamme työskentelee valtakunnallisesti noin 120 asiantuntijaa useissa eri tiimeissä. Ymmärrämme pilaantuneiden alueiden roolin osana maankäytön suunnittelua ja kiinteistökehitystä. Tutkimme kohteet kattavasti ja suunnittelemme vaikuttavat, oikein mitoitetut kunnostustoimenpiteet riskiarvioon perustuen. Menemme kovaa vauhtia kohti kasvutavoitteitamme. Lisäksi tänä vuonna 2026 käynnistimme merkittävän tekoälyprojektin!
Lupaamme työtä, joka antaa enemmän
Meillä hyvinvoiva työntekijä ei ole vain tavoite, vaan lähtökohta kestäville tuloksille. Vaikka olemme yksi Suomen suurimmista suunnittelutoimistoista, pidämme vahvuutenamme olennaiseen keskittymistä. FCG on uudistunut lyhyessä ajassa voimakkaasti, ja seuraavaksi haluamme tehdä näkyväksi sen, miltä alan halutuin työpaikka näyttää. Meillä hyvät ideat eivät jää kiinni monimutkaisiin organisaatiorakenteisiin, vaan ne viedään yhdessä käytäntöön. Tittelistä riippumatta jokainen meillä työskentelevä osallistuu sujuvan ja mielekkään arjen rakentamiseen – niin itselleen kuin asiakkaillemme. Meillä arki ei ole betonin harmaata, vaan huippuasiantuntijat saavat pitää myös hauskaa. Tavoitteemme ovat korkealla, ja haluamme kasvaa yhdessä asiantuntijoidemme kanssa niiden saavuttamiseksi. Hyvinvointi on meille tärkeää, ja uskomme, että työn ja muun elämän tasapaino on avain pitkäaikaiseen onnistumiseen. Työskentelystä FCG:llä ja työsuhde-eduistamme lisää voit lukea urasivustollamme https://ura.fcg.fi/.
Olisitko sinä ympäristöasiantuntijamme?
Tässä tehtävässä menestyy kokenut ympäristöasiantuntija, joka haluaa ottaa vastuuta, kehittää omaa ammattitaitoaan monipuolisten ympäristön kunnostuksen hankkeiden parissa!
Palkkasi muodostuu kokemuksesi, osaamisesi ja henkilökohtaisesti räätälöitävien tavoitteiden perusteella.
Jos tunnistat tästä seuraavan askeleen urallesi, saatat olla juuri etsimämme ympäristöasiantuntija FCG:n voittavalle matkalle! 🧡
Tiimipäällikön Tuulin saat kiinni puhelimitse tai sähköpostilla, jos sinulle herää jotain kysyttävää: tuuli.aaltonen@fcg.fi, 044 7046273.
Laitathan hakemuksen rekrytointijärjestelmämme kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.6.2026. Saatamme edetä keskusteluissa jo hakuajan aikana, joten ethän jätä hakemista viime metreille. Huomioi myös se, että käsittelemme vain rekrytointijärjestelmän kautta jätetyt hakemukset.
Me olemme FCG – tulevaisuuden yhteiskunnan rakentaja.
- Osasto
- Ympäristön kunnostus
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Helsinki
Hei sinä opiskelija ja tulevaisuuden osaaja!
Haluatko saada tietoa uraan ja opintoihin liittyvistä mahdollisuuksista, kuten opinnäytetyö-, harjoittelu- ja kesätyöpaikoista? Verkostoidu kanssamme ja saat noin neljä kertaa vuodessa uutiskirjeemme, jossa kerromme siitä, millaisia mahdollisuuksia voisimme tarjota juuri sinulle! Tilaa uutiskirje tästä.
FCG Finnish Consulting Group yrityksenä
FCG:n juuret ovat vuonna 1949 perustetussa Maaseudun keskusrakennustoimistossa, joka palveli maaseutukuntia rakentamisessa ja erityisesti koulujen suunnittelussa.
Tänään – yli 70 vuotta myöhemmin olemme yksi Suomen suurimmista suunnittelu- ja konsulttialan yrityksistä.
FCG:n omistaa Kuntaliitto Holding Oy.
Liiketoimintamme jakautuu kahteen; rakennettuun ympäristöön sekä koulutukseen ja konsultointiin.
Konsultoimme, koulutamme ja tuotamme näkökulmia kestävän huomisen rakentamiseksi. Tuotamme maankäytön ja rakentamisen palveluita paikallisesti ja ketterästi ymmärtäen sekä kuntien että yksityisen sektorin tarpeet.
Teemme yhteiskunnasta kestävämmän yhdistämällä inhimillisen toimintatavan, ylivertaisen osaamisen ja näkökulmia synnyttävän yhteistyön.